Tämä on PORTFOLIO produktiolle, jonka työnimenä on

Kehofesto

Kehofesto on performatiivinen kehoempowerment -konsertti.

Konsertin valmistusprosessi on alkanut syksyllä 2020 ja valmista tullee 2024. Tai 2025. Tai 2026. Kiirettä ei ole; kehot ja mielet vain paranevat myönteisiä apurahapäätöksiä odotellessa. Kehofeston tuottajia ja pääsuunnittelijoita ovat Salla Markkanen ja Petriikka Pohjanheimo.

 Työryhmään kuuluvat myös mediataitelija, videosuunnittelija, vj Paula Lehtonen ja stylisti, pukusuunnittelija Minttu Vesala sekä vielä nimeättömät koreografi, valosuunnittelija, miksaaja/valoajaja ja valokuvaaja/graafinen suunnittelija.

 Porfoliomme muokkautuu prosessin etenemisen myötä. Nyt pääosassa on Markkasen, Pohjanheimon, Lehtosen ja Vesalan työhistorian esittely.

 

Salla Markkanen

Salla Markkanen on valmistunut musiikin kandidaatiksi vuonna 2009 ja on siitä lähtien toiminut taiteilijana, laulajana, esiintyjänä, säveltäjänä, muusikkona ja improvisoijana esittävän taiteen parissa, konserteissa ja teattereissa. Musiikin maisteriksi hän valmistui Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta vuonna 2014. 

Tuorein Markkasen teatterityö on sävellys ja äänisuunnittelu Porin kaupunginteatterin näytelmään Rouva C (ohjaus Heini Tola, 2020). Sitä ennen hänet on nähty mm. laulajana ja kapellimestari-muusikkona Tanssiteatteri Hurjaruuthin Talvisirkus BAU:ssa (ohj. Liisa Risu, sävellys Iiro Ollila, 2019), muusikkonäyttelijänä Teatteri Avoimien Ovien produktiossa Niskavuori: Loviisa ja Heta (ohj. Heini Tola, 2019), johon hän myös sävelsi musiikin. Lokakuussa 2018 sai ensi- iltansa Markkasen sooloteos Ruumiinosalauluja (Helsingin Gayteatteri), jonka hän käsikirjoitti, sävelsi ja ohjasi itse. Hän toimi esityksessään näyttelijämuusikkona.

“Perhonen”, Ruumiinosalauluja – kuriton kabare ihmisyydelle, Malmitalo marraskuu 2019

“There was a little girl”, Talvisirkus Bau, 2019, ohjaus Liisa Risu, sävellys Iiro Ollila

“Oi, elämäin!” Ruumiinosalauluja – kuriton kabaree ihmisyydelle, Malmitalo marraskuu 2019

“Katso Peiliin – mitä näät?” Kappale sävelletty eläkeläisnaisista koostuvalle Kuumat Altot -lauluyhtyeelle v. 2018.

“Violetta Skymningar”, Helsingin Gayteatteri: Olitko sinä? – Homomman Suomen historia vol. 2.0, 2017

Salla Markkanen on toiminut Kuumat Altot –lauluyhtyeen taiteellisena johtajana, säveltäjänä ja sovittajana, hän on säveltänyt ja sovittanut musiikkia kuoroille sekä lauluyhtyeille, ja toiminut laulavana improvisoijana Suomen Improvisaatiokuorossa, jonka hallituksen puheenjohtaja hän oli kaudella 2013-2014. Tällä hetkellä Markkanen toimii improvisaatioteatteri Stjärnfallin muusikkona.

Lisäksi Markkanen on laulaja, säveltäjä sekä sovittaja vähemmistöjen äänitorvena toimivassa The Friends of Dorothy –lauluyhtyeessä, jossa myös Pohjanheimo laulaa.

The Friends of Dorothy on helsinkiläinen ihmisoikeuslauluyhtye. Videolla oikealta: Salla Markkanen, Petriikka Pohjanheimo, Mikko Rantonen, Jussi Bergström ja Kim Gustafsson.

Petriikka Pohjanheimo

Pohjanheimo on Teatterikorkeakoulusta 1998 valmistunut näyttelijä ja laulaja. Musiikkia ja laulamista hän on opiskellut sekä Pop & Jazz konservatoriossa muusikkolinjalla (1990-1994), että Sibelius Akatemiassa musiikkikasvatusosastolla (1992-1994). 

Näyttelijäksi valmistuttuaan Pohjanheimo oli kiinnityksellä Helsingin kaupunginteatterissa kuusi vuotta. Vuonna 2004 hän hyppäsi pois kiinnitetyn näyttelijän työputkesta ja jatkoi työtään freelancerina. Pohjanheimo on tehnyt teatteria muun muassa Kuopiossa, Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Helsingissä. 

Laulamisella niin soolona kuin ryhmässä on ollut merkittävä osa Pohjanheimon yli kaksikymmentä vuotta kestäneellä uralla. Erityisesti lauluyhtyeillä on ollut merkittävä paikka hänen sydämessään ja tällä hetkellä hän on mukana a cappella ihmisoikeus-kvintetissä The Friends of Dorothy, jossa myös Markkanen laulaa.

Harmony Sisters / Lahden kaupunginteatteri 2017
Kuva Aki Loponen

Viimeinen tyttö - Olin Isisin vankina

Jenna Krajeski,Nadia Murad

Lukija: Petriikka Pohjanheimo

Rakkauden paula

kirjoittanut Ota minut | Nina Wiklund, Leena Nuora ja Petriikka Pohjanheimo

Säv & san: Katja Lampela
Sov: Jiri Kuronen & Katja Lampela

Paula Lehtonen

 

Paula Lehtonen on helsinkiläinen mediataiteilija, videosuunnittelija ja Vj, joka vastaa esityksen livevideoiden suunnittelusta ja toteutuksesta. Hän työskentelee esityksen aikana lavalla, kuvaten taustakankaalle heijastettavia esiintyjien kehon osia. Kamera toimii katseen jatkeena ja kuvaustyylit vaihtelevat realistisestä ylevöittävään, musiikin tunnelman mukana. Livekuvan lisäksi Lehtonen tuottaa esitykseen ennakkoon toteutettua musiikkia ja tunnelmaa vahvistavaa videokuvaa ja animaatioita. 

 

 Lehtonen on laaja-alaisesti taiteen kentällä liikkuva tekijä, joka etsii jatkuvasti uusia keinoja taivuttaa videokuvaa kokeilevilla, epätyypillisillä ja katsojaa ravisuttavilla tavoilla. Hänen töissään video voi olla tilallinen kokemus osana arkkitehtuuria, valonlähde tai veistoksellinen objekti.  Lehtosen viimeisin yksityisnäyttely, joka käsitteli tuulta esteettisenä kokemuksena oli vuonna 2018 galleria Heinossa. Videosuunnittelija hän on työskennellyt useiden vapaiden ryhmien lisäksi Kansallisteatterissa ja Svenska Teaternissa. Paula Lehtonen eli Vj Vixen on toteuttanut livevisuaaleja teknoklubeilla ja jazzfestivaaleilla, keikkaillut klassisen musiikin soittajien ja ambientin tekijöiden kanssa vuodesta 2007. Mitä kauempana musiikki on soinut valtavirrasta, sitä kiinnostavampaa siihen on ollut visualistina tarttua.

Paula Lehtosen kotisivut

Minttu Vesala

Minttu Vesala on alallaan kansainvälisesti tunnettu stylisti.

Minttu Vesalan kotisivut