Toukka-akka

Monologi ja kirjailijan sana

”Kun katsoin toukkaa, kun seurasin sen salaista elämää, en odottanut siltä mitään. En väittänyt tuntevani sitä, en lausunut sen toiveista tai tarpeista sanaakaan, sen salaperäisyys pysyi vaikka se kuori kerroksiaan, ja kaikki mitä voin, sain, halusin, oli todistaa tätä elämistä ja muuttumista.”

Toukka-akka -esitys on syntynyt kirjailija Selja Ahava ja näyttelijä Petriikka Pohjanheimon yhteistyönä. Luonnontutkija ja taiteilija Maria Sibylla Merianin (1647-1717) henkilöstä ammentava monologi tuo eteemme hyönteisiä tarkkailevan ja havaintojensa kautta elämän alkua, loppua ja muuttuvaisuutta pohtivan Marian. Miten suhde tietoon ja tuntemattomaan, Jumalaan ja luontoon muuttuu, kun vuosisadat vaihtuvat ja Maria vain jatkaa elämistään?

 

Saksalainen Maria Sibylla Merian oli latinaa osaamaton nainen, joka julkaisi elinaikanaan useita kirjoja hyönteisistä ja ennen muuta perhosista. Hän dokumentoi ensimmäisenä perhosen metamorfoosin neljä vaihetta ja oli näin mukana murtamassa vielä tuolloin vallalla ollutta käsitystä hyönteisten neitseellisestä sikiämisestä. Merian myös tallensi piirustuksiinsa hyönteiset suhteessa niiden luonnolliseen kasvuympäristöön – hän näki siis luontokappaleet osana laajaa suhteiden verkostoa, ja luonnonjärjestyksen heijastuksena Kaikkivaltiaan ajattelusta.

Ahavan kirjaa “Nainen joka rakasti hyönteisiä” mukaillen monologin Maria käy läpi muodonmuutoksen, ja vuosisadasta toiseen elävästä Mariasta kasvaa länsimaisen maailmankuvan murroksen todistaja. Jumala tekee tilaa tieteelle, taikausko rationaalisuudelle. 

”Mietin Jumalaa, joka ei sovi enää selittämään paljon mitään, ei elämän alkua eikä luonnon ihmeitä, mikä Hänen paikkansa ja mittakaavansa on maailmassa, josta ihmeet ja sattumat on myrkytetty pois niin kuin rikkaruohot ja hyönteiset maissirivistöjen välistä?

Ehkä vastausten aika on ohi.

Ehkä Jumala on vain pieni särö, pieni epäilyksen kuiskaus maailmassa, tässä olemassaolon kaikkeudessa, jonka ihminen muutoin osaa selittää.”

 

Monien kirjailijoiden luottonäyttelijä Petriikka Pohjanheimo esittää Selja Ahavan romaanista dramatisoidun monologin. Johdantona Selja Ahava esittelee kirjansa taustoja ja Maria Sibylla Merianin henkilöä. Esityksen jälkeen voidaan myös varata aikaa yleisökeskustelulle.

Esityksen kokonaiskesto : 50 min
Yhteydenotot: seljaahava@hotmail.com

 

Tulevat esitykset:
Esitys tilattavissa
https://www.kansallisteatteri.fi/tapahtuma/toukka-akka

Menneet esitykset
19.10.22  klo 13             Tapiolan kirkko
13.8.22    klo 15              Järvenpään taidemuseo, Kirjastokatu 8
17.8.22    klo 18             Sinebrychoffin taidemuseo, Bulevardi 40
5.8.22     Pentinkulman päivät, Urjalan tori, Kirjatori
2.8.22     Jyväskylän kirjailijatalo 
3.5.22     Mikkelin taidemuseo
4.5.22     Kuopion pääkirjasto, yhteistyökumppanina Kuopion luonnontieteellisen museo
23.4.22   Gummerus Kustannus
, Helsinki
31.3.22    Porvoon pääkirjasto
, Yhteistyö Porvoon seurakunnan ja kirjaston kanssa
8.3.22     Ensi-ilta, Ateneum sali, yksityistilaisuus

 

Selja Ahava on porvoolainen kirjailija, joka on julkaissut neljä romaania. Sattumaa ja elämän selittämätöntä luonnetta käsitellyt Taivaalta tippuvat asiat (2015) voitti EU:n kirjallisuus­palkinnon ja nousi myös Finlandia-palkinto­ehdokkaaksi. Nainen joka rakasti hyönteisiä (2020) oli Runeberg-palkintoehdokkaana ja sille myönnettin Kiitos kirjasta -mitali. Ahavan kirjoja on käännetty 26 kielelle.

Petriikka Pohjanheimo on helsinkiläinen freelance-näyttelijä ja laulaja. Hän on esiintynyt niin Helsingissä kuin muuallakin Suomessa sekä vapaiden teattereiden että kaupungin­teattereiden lavoilla. Työssään Petriikkaa kiinnostaa erityisesti vähemmistöjen oikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvät teemat.