Teatteri
Petriikka Pohjanheimolla on laaja-alainen kokemus teatterinäyttelijänä.
Runsaan kahdenkymmenenviiden vuoden aikana Petriikka on työskennellyt lukuisissa eri teatterissa ympäri Suomen, sekä vapaiden teattereiden että kaupunginteattereiden lavoilla. Hän on näytellyt komedioissa, draamoissa, musikaaleissa, farsseissa, pienissä taideprojekteissa sekä suurissa megatuotannoissa tehden monenlaisia ja kaikenkokoisia rooleja.
Työssään Petriikkaa kiinnostaa erityisesti vähemmistöjen oikeuksiin ja yhdenvertaisuuteen liittyvät teemat.

Kesytön / KokoTeatteri, Helsinki
Kuva Heidi Bergström
TV ja elokuva
Petriikka on näytellyt viime vuosina enenevässä määrin myös tv:ssä ja elokuvissa.
Tuoreempaa materiaalia Petriikan kameran edessä työskentelystä saa kysymällä Petriikalta.


Äänityksissä ArtLab Studiolla 2019
Kuva Elina Snicker
Äänityöt
Petriikka on lukenut äänikirjoja, spiikannut piirrosanimaatioita ja näytellyt kuunnelmissa. Hän on laulanut yksin, lauluyhtyeissä ja bändeissä.
Viimeinen tyttö - Olin Isisin vankina
Biologinen kello
Viivi: Petriikka Pohjanheimo
Wagner: Sam Huber
Säv & sov: Jarmo Julkunen
San: Juba Tuomola